perjantai 19. helmikuuta 2016

Korpit väijyvät oravia

Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen erikoistutkijan Janne Tukiaisen mukaan minä olen korppiäiti. Henkilö, joka suoranaisesti haittaa valtion taloutta, ja jonka periaatteita ei missään nimessä tule tukea valtion tasolta. Henkilö, jonka urakehitys tai sen puute on valtiolle ongelma. Henkilö joka vaarantaa lastensa kehityksen ja aiheuttaa heille toiminnallaan ongelmia myöhemmässä iässä.

Tukiainen perustaa näkemyksensä suomalaisista korppiäideistä netin keskustelupalstoilla leviäviin mielipiteisiin lasten parhaasta hoidosta. Hänen mielestään korppien toimet ovat haitallisia, koska hän olettaa, että korppiäiti pitää kotihoitoa ainoana oikeana hoitomuotona ainakin kaikille alle 3-vuotiaille tilaanteessa kuin tilanteessa, ja että korppien mielestä äiti on lapselle aina paras hoitaja. Hän myöntää, että korppiäitien näkemykset perustuvat "jonkin sortin tieteelliselle perustalle", mutta pitää tutkimuksia epäolennaisia koko yhteiskunnan kannalta. Tukiainen ei kerro mistä tutkimuksista on kyse, jolloin lukija ei voi itse arvioida niiden laatua.

Seuraavaksi Tukiainen ottaa esimerkiksi tutkimuksen, joka puoltaa hänen näkemystään, että päiväkotihoito on kotihoitoa parempi hoitomuoto. Tutkimus perustuu Saksojen yhdistymisen luomaan koeasetelmaan, jossa voitiin vertailla päiväkotihoidon ja kotihoidon vaikutusta lapsen kehitykseen. Päiväkodilla havaittiin olevan suotuisa vaikutus useilla mittareilla lyhyellä tähtäimellä eikä pitkällä aikavälillä haittaa. Tämän tuloksen Tukiainen kääntää siten, että kotihoito on haitallista. Perusteena mielipiteelleen hän pitää myös tutkimuksen tulosta, jossa vanhempien ajan käyttöä lastensa kanssa vapaa-aikana vertailtiin. Työssä olevat vanhemmat leikkivät vapaa-ajalla enemmän lastensa kanssa kuin kotivanhemmat. Tukiainen ei mainitse mikä tutkimus oli kyseessä ja kuka sen on tehnyt. Lukija ei voi arvioida itse tämänkään tutkimukseen vertailtavuutta suomalaiseen lastenhoitoon vuonna 2016.

Lisäksi hän kertoi, että perhetausta, erityisesti vanhempien koulutustaso, vaikuttaa siihen kuinka paljon lapsi hyötyy hoidosta kodin ulkopuolella. Korkeakoulutettujen lapset eivät hänen mukaansa merkittävästi hyödy päiväkotihoidosta. Jonkinlaista tunnustusta korppiäideille Tukiainen sentään antaa: kasvatusoppaita lukenut korppiäiti pystyy tarjomaan lapselleen laadukkaampaa kotihoitoa kuin alkoholisoitunut vanhempi. Tämän perusteella hän sanoo, että useimmille lapsille päiväkoti olisi paras paikka jo hyvin nuorena. Ilmeisesti Tukiainen pitää suurimman osan suomalaisten perheoloja lapselle haitallisena paikkana kasvaa?

Tukiainen pitää kotihoidon tukemista valtion talouden kannalta haitallisena. Hän ehdottaa, että vanhempien mentyä töihin ja lasten päiväkotiin, yhteiskunnalle säästyneet rahat voisi käyttää subjektiivisen päivähoidon tukemiseen, ryhmäkokojen pienentämiseen, päivähoidon tuntiperusteisen hinnoittelun käyttöön ottoon ja päivähoitopaikkojen jakamismekanismin tehostamiseen. Kolumnissaan Tukiainen ei ota kantaa perhepäivähoitoon tai avoimeen varhaiskasvatukseen.

Janne Tukiaisen kolumni kokonaisuudessaan täällä Korppien suojelutoimet ovat haitallisia .

Tässä ajatuksiani kolumnista:

Ensinnäkin, saksalainen termi "Rabenmutter", korppiäiti, viittaa äiteihin, jotka hylkäävät poikasensa verrattain nuorina. Saksassa näin teki äiti, joka vastusti yhteiskunnan olettamusta siitä, että naisen paikka on miehen alla ja hellan edessä. Käytän tässä blogitekstissä nyt kuitenkin "korppiäiti" termiä, sillä Tukiainen antaa sille oman merkityksensä ja toisaalta nykyiset  kotiäidit toimivat niiden normien vastaisesti, jossa taloudellinen hyöty on etusijalla. Tässä Jenni Stammeier kuvailee feminismiä, saksan päivähoitojärjestelmää ja rabenmutter korppiäitejä Jenni Stammeier - Kulttuurista
Vaikka itse pidänkin kotia parhaana paikkana lapsilleni ainakin kolmivuotiaiksi ja uskon sen sitä myös suurimmalle osalle lapsista olevan, se ei tarkoita kaikkia. Lapset ja perheet ovat erilaisia. Joku tarvitsee kuntouttavaa päivähoitoa, toisen perheen taloudellinen tilanne vaatii päivähoitoa, jossain perheissä vanhemmat ovat uravanhempia, vanhempi kokee yksinäisen puurtamisen pienten lasten kanssa raskaaksi tai perheessä on sellaisia ongelmia esimerkiksi vanhemman sairauden vuoksi, että päivähoito kodin ulkopuolella tukee lapsen kehitystä. Yhteiskunnan ei tule tukea kaikkien lasten ja vanhempien pysymistä kotona, mutta yhteiskunnan tulee mahdollistaa lapselle mahdollisimman hyvä ympäristö kasvaa. Jos perhe katsoo kodin lapselleen parhaaksi paikaksi kasvaa, niin yhteiskunnan tulee tukea tätä tavoitetta. Korppiäidit eivät perusta näkemyksiään keskustelupalstoihin. Kotiäidilläkin voi olla koulutus ja hänen ajatuksiensa taustalla voivat olla myös tieteelliset tutkimukset tai ne kasvatusoppaat. Kotiäiti on muutakin kuin äiti. Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen erikoistutkija sen sijaan perustaa näkemyksensä kotihoidosta keskustelupalstoihin ja aikaan jolloin Saksat yhdistyivät. 
On totta, että työssä käyvä mieheni leikkii vapaa-ajallaan enemmän lastemme kanssa kuin minä leikin vapaa-ajallani heidän kanssaan. Minulle vapaa-aika tarkoittaa sitä aikaa kun voin tehdä omia juttujani eikä minun tarvitse keskittyä lastenhoitoon juuri silloin. Työssäkäyvälle vanhemmalle vapaa-aika on aikaa, jolloin hän ei ole töissä. Lisäksi, kun lapset ja aikuinen ovat päivisin kotona kotityötä on enemmän ja myös kodinhoidolliset tehtävät kuuluvat usein kotivanhemmalle. Nekin voi jakaa työssäkäyvän kanssa, jolloin kotivanhemmalla on enemmän aikaa lapsille ja lapset voi ottaa myös mukaan useimpiin kotitöihin. Aiemmin "koko kylä hoitaa" periaatteella lasten elämään saattoi kuulua enemmän sukulaisia ja kotivanhempi sai kotitöihin enemmän apua. Nykyään oletetaan, että kotivanhempi hoitaa itse sekä kodin, että lapset, kun on kerran halunnut kotiin jäädä. Varsinainaisia kodinhoitajia ei enää ole, mutta perhetyöstä voi saada pientä maksua vastaan apua kotiin. Jos on rahaa voi toki palkata siivojan. Sitten tehdään tutkimuksia, joissa todetaan, etteivät kotiäidit leiki lastensa kanssa vaan heillä kuluu paljon aikaa kotitöihin. Korppiäiti saattaa muuten käyttää vapaahetkensä lukeakseen tutkimuksia omasta mielenkiinnostaan - tai kirjoittaa blogia. 
Perhetaustan tai perheen sosioekonomisen taustan vaikutus lasten hyvinvointiin ei ole uusi ilmiö, mutta voiko sillä perusteella sanoa, että kaikki lapset tulisi hoitaa päiväkodissa? Matalan koulutustason perheissä on tilastollisesti muutenkin enemmän ongelmia, kuin korkeammin koulutettujen perheissä. Vaikkei se korkeakoulutuskaan ole tae, etteikö elämässä joskus tulisi ongelmia eteen. Jos perheissä on vaikeita tilanteita, lapset hyötyvät päivähoidosta kodin ulkopuolella. Kukaan kotiäiti ei väitä, että alkoholisoitunut mielenterveysongelmista kärsivä äiti on lapselleen paras  hoitaja. Korppiäiti uskoo, että tällaisessa tilanteessa koko perhe tarvitsee yhteiskunnan tukea ja lastensuojelun palvelut olisivat tällaiselle perheelle tärkeitä. Korppiäiti ei myöskään sano, että tämän äidin olisi hyvä mennä vaan töihin. 
Useat tutkimukset osoittavat myös alle 3-vuotiaan päivähoidon kodin ulkopuolella tai perhepäivähoitoa suuremmassa ryhmässä olevan haitallista. Tutkimustiedon valossa ei siis voida täydellisesti sanoa kumpi hoitomuoto on lapselle paras, sillä tutkimustulokset ovat ristiriitaisia. Tällöin valinta on perhe- ja lapsikohtainen. Tukiainen sivuuttaa kaikki kotihoitoa hyvänä valintana pitävät tutkimukset, koska ne eivät tue hänen mielipidettään tai niistä saattaisi syntyä valtiolle kustannuksia. Hän ei huomioi myöskään sitä, että korppiäitien toimet luovat yhteiskunnalle säästöjä mm. lasten sairastamisesta johtuvista kustannuksista. 
Perheen tulee totta kai laskea riittävätkö tulot perheen elättämiseen, jos toinen vanhempi on pois palkkatyöstä. VATT:ssa oli tästäkin asiasta pitänyt tehdä ihan tutkimus, jonka tuloksena huomattiin, että vanhemmat laskevat kotihoidontuen kuntalisän merkitystä omaan toimeentuloonsa. En sanoisi kotihoidontukea, edes kuntalisien kanssa, taloudelliseksi kannustinloukuksi. Taloudellisesti olisi järkevintä, että molemmat vanhemmat ovat töissä. Kannustinloukku on tilanne, jossa esimerkiksi työnteko ei ole kannattavaa, sillä saatu rahallinen hyöty ei olisi merkittävästi suurempi kuin tuella eläminen ja tällöin ainoa kannustin mennä töihin olisi itse työn merkitys elämän sisällölle. Kannustinloukku työnteolle on esimerkiksi opiskelijoiden tulorajat, kun tuloraja tulee vastaan ei välttämättä kannata ottaa yksittäisiä keikkatöitä eivätkä kaikki halua tienata yli tulorajan ja menettää tuestaan osan, jos tuloraja + opintotuki riittää. 

Lastenhoito kotona ei myöskään ole este työnteolle. Tuki maksetaan siitä, että lapsi hoidetaan kotona, ei siitä, että jompikumpi vanhempi jättää työnteon. Periaatteessa vuorotöitä tekevät vanhemmat voisivat hoitaa lapsensa kotona työvuorojen järjestämisellä niin, että jompikumpi vanhempi on aina kotona lapsen kanssa. Käytännössä suurin osa kotivanhemmista ei käy lisäksi töissä. Hoitolisä on ainut asia kotihoidontuessa, johon vanhempien tulot vaikuttavat. Jos joku vanhempi jättää menemättä töihin siksi, että kotihoidontuen hoitolisään oikeuttava tuloraja rikkoutuisi, niin hän on varmasti harvinaisuus. Kuntalisä voi vaikuttaa siihen, mihin kuntaan perhe asettuu jos heillä on mahdollisuus valita tai siihen, että ilman kuntalisää on pakko mennä töihin, kun muuten ei pärjää. Raha ei ole syy hoitaa lapsia kotona, vaikkka se saattaa olla syy siihen, miksei kotihoito ole mahdollista. 
Päiväkotiryhmien pienentäminen, tuntihinnoittelu ja hoitopaikkojen järkevä jakaminen ovat hienoja tavoitteita. Mutta syntyykö siitä säästöjä, jos työtön kotiäiti siirtyy olemattomalta kotihoidon tuelta työttömyyspäivärahalle ja kunta järjestää lapselle päivähoitopaikan? Syntyykö siitä säästöjä, kun kotiäiti ryhtyy perhepäivähoitajaksi: Ottaa naapurista lapsia hoitoon ja kiikuttaa omansa naapuriin tai kunnallisena perhepäivähoitajana saa palkan myös omien lapsiensa hoidosta? Tai siitä, että kotiäiti menee kunnalle tai valtiolle töihin? Kivemmalta se varmasti verokortilla näyttää. Valtion taloudellisia laskelmia tästäkin näkökulmasta olisi mielenkiintoista lukea. kuten myös siitä kuinka paljon rahaa valtio menettää lapsen tilapäisen hoitovapaan vuoksi lapsen sairastuessa, kun molemmat vanhemmat ovat töissä?
Mitä hallitus olikaan tekemässä? Rajaamassa subjektiivista päivähoito-oikeutta, jotta myös yli 3-vuotiaat lapset hoidettaisiin kotona silloin kuin toinen vanhemmista on kotona alle 3-vuotiaan sisaruksen kanssa. Hienosti on VATT:n tutkija asiansa hallitukselle esittänyt, kun taloudellisen edun nimissä päivähoidon tasoa heikennetään ryhmäkokoja kasvattamalla ja subjektiivista päivähoitoa rajataan. Toisaalta yli 3-vuotiaallekaan päiväkoti ei ole välttämättämyys. Sosiaalista kehitystä tukevia palveluita tarjoavat avoin varhaiskasvatus ja kolmannen sektorin palvelut. Valveutunut korppiäiti järjestää lapselleen ja itselleen vertaisten seuraa sekä kehittävää ja sivistävää toimintaa. (Tästä saisi kokonaan oman kirjoituksen) Suomessa pakollinen eskari tuo lähes kaikki lapset kuitenkin korppien siipien alta ammattikasvattajien hellään huomaan 6-vuotiaina. Liisa Keltinkangas-Järvinen on toisaalta tuonut esiin myös sellaisen näkulman, että lapsen sosiaaliset taidot kyllä kehittyvät pakon edessä päiväkotiryhmässä, mutta pieni lapsi ei välttämättä ole vielä sosiaalisilta taidoiltaan valmis ryhmätoimintaan. Silloin ryhmään laittaminen aiheuttaa lapselle stressiä, sillä hän joutuu tilanteeseen, jossa häneltä odotetaan enemmän kuin mihin hän kokee pystyvänsä. Stressin vaikutuksia pieneen lapseen on tutkinut mm. Sarah Watamura.
Vanhemman urakehityksen kannalta on totta kai järkevintä mennä töihin. Kotivanhemmilla on päiviä, jolloin seinät kaatuvat päälle ja väsyttää eikä päivään mahdu puolta minuuttia, ettei joku vaahtosammuttimen kokoinen vaatisi huomiota. Jos hyvä tuuri käy, kahvinsa saa juoda kuumana ja  päiväuniaikaan on rauhallista. Nämä päivät eivät kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö elämästään nauttisi.  Korppikotkat eivät käske pyörässään viihtyviä oravia muuttumaan korpeiksi. Korpit ajattelevat aina ensimmäiseksi lapsensa, eivät omaa  tai valtion taloudellista hyötyä. Korppi on voinut syntyä laman aikana, opiskella pienellä rahalla ja päätyä sitten melko pian kotiäidiksi - korppi on oppinut tulemaan toimeen vähällä, joten pieni eläkekään ei häntä pelota kuten oravia, jotka koko elämänsä piilottavat rahaa pahan päivän varalle. Oravanpyörä voi olla vahingollinen korpin siiville. Mutta korppi ei aina tiedä mikä on parasta oravan tai vaikkapa hamsterin poikaselle. Tietääkö siis VATT:n urastaan nauttiva orava mikä on parasta korpin poikaselle? Onko valtion talouden paras myös pienten lasten paras? Ovatko kotiäidit tosiaan se perimmäinen syy miksi valtion taloudella menee huonosti? Pelkäävätkö oravat, että korppikotkat kerääntyvät väijymään pikkuorava parkoja ja romuttavat pian niiden koko maailmanpyörän?



Tutkimustietoa ja artikkeleita. Lukija voi itse arvioida voidaanko näitä tutkimustuloksia yleistää koko väestöön ja mikä merkitys niillä on valtion taloudelle tai lapsen hoidolle.


Infektioiden ehkäisy päiväkodeissa (Renko M., Uhari M., Duodecim 2001)



Pienen lapsen sosiaalisuus (Keltinkangas-Järvinen L., WSOY, 2012. Kirja.)



"Tutkimusten ja tilastotietojen perusteella artikkelissa arvioidaan, että äitien nopeampi työllistyminen tai isien runsaampi lastenhoitoon osallistuminen tuskin toteutuvat hallituksen kaavailemilla uudistuksilla. Sen sijaan valtiolle ja kunnille todetaan koituvan kuluja äitien siirtymisestä kotihoidon tuelta työttömiksi työnhakijoiksi ja lasten lisääntyvästä siirtymisestä päivähoitoon." 



Lapsiperheiden toimeentulo lamasta lamaan (Lammi-Taskula J. & Taskula M. Suomalaisten hyvinvointi s.198-214, THL 2010)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti